Ennakointityö ja radikaali optimismi viittoina tulevaan

Innovaatiotyö on tulevaisuuden tekemistä. Ennakoimalla luonnostellaan mahdollisia kehityskulkuja. Fiksu kaupunki -hanke käytti ennakointia painopisteiden ja jatkoideoiden löytämiseen.

Ennakointityö on mahdollisiin tulevaisuuksiin kurkistamista erilaisista näkökulmista. Se on muutoksiin reagoimisen harjoittelemista ja yllätyksiin valmistautumista. Fiksu kaupunki – Helsinki Innovation Districts -hanke hyödynsi osallistavaa ennakointityötä hankkeen teemojen rajaamiseen ja jatkoaihioiden kehittämiseen. Ennakointityö hyödytti sekä lyhyellä että pitkällä aikajänteellä. 

Suuntana 2030-luvun kaupunkiuudistusalueet

Fiksu kaupunki -hankkeen alussa ennakoimalla katsottiin kohti vuotta 2030. Tavoitteena oli löytää kehityskulkuja, jotka vaikuttavat kaupunkiuudistusalueilla eli kaupunginosissa, joiden kunnostamiseen Helsinki erityisesti panostaa lähivuosina. Työskentelyn pohjalta syntyvät oivallukset tarkensivat hankkeelle suuntaviivoja ja teemoja. Osallistava ennakointi tarjosi keinon muodostaa yhteisiä näkökulmia sidosryhmien kanssa. Mukaan kutsuttiin sidosryhmiä kaupungin sisältä ja kaupunkiuusitusalueiden verkostoista sekä yrityksistä. 

Hankkeen päättyessä ennakointityöllä visioitiin Fiksun kaupungin työn jatkoja ja luodattiin vielä 2030-lukua kauemmaksi. Syksyllä 2023 haettiin visioita ja näkökulmia, miten radikaalin positiivisia tulevaisuuspolkuja voisi tukea kaupunkiuudistusalueilla. Työpajoissa syntyi ideoita uusista kehityskohteista sekä viitekehys, joka tukee innovointia, kokeilutoimintaa ja yhteistyötä myös jatkossa. Lisäksi työ tuotti uutta hanketoimintaa, joka jatkuu ainakin vuoteen 2028 asti. 

Tulevaisuuden luotaamisen ohella työpajojen tarkoitukseksi muodostui hankkeen sidosryhmien tulevaisuutaitojen parantaminen sekä selkeän kokonaiskuvan luominen tulevaisuuden ennakoinnista kaupunkikehittämisessä ja innovaatiotyössä. 

Ennakointityöilla suuntaa tulevaisuuden tekemiseen

Hankkeen loppuvaiheilla ennakointityön toteuttajaksi ja kumppaniksi valittiin Uusi kaupunki -kollektiivi, jonka erikoisosaamista on käyttäjälähtöinen ja vuorovaikutteinen kaupunkisuunnittelu. Kollektiivi oli vastikään toteuttanut kauas tulevaisuuteen katsovan EXPO2100-tutkimushankkeen, jonka lähtökohtana ollutta radikaalia optimismia hyödynnettiin myös yhteistyöhön kaupunkiuudistusalueilla. Fiksu kaupunki -hankkeen aikana on tapahtunut yllättäviä ja mullistaviakin käänteitä maailmassa: pandemia, sota Euroopassa sekä ilmastonmuutoksen kiihtyminen ja sen entistä näkyvämmät vaikutukset. Ne kaikki haastavat yhteiskuntamme vakautta ja toimintakykyä. Radikaali optimismi tuo toivoa ja toimintakykyä.

Arkkitehti Miia-Liina Tommila Uusi kaupunki -kollektiivista kuvailee ennakointia vertauksella: “Huippu-urheilijan harjoittelun tavoin ennakointi harjoittaa ja vahvistaa hermoratojamme, kun harjoittelemme tulevaisuutta varten. Näin olemme valmiina monenlaisiin mahdollisiin tulevaisuuksiin.”

Fiksu kaupunki luotsina uusille hankkeille

Ennakointityö oli hyvä keino laittaa alulle uusia teemoja. Nämä näkyvät uusissa projekteissa, joiden kautta Fiksu kaupunki -hankkeen työ ja yhteistyö aluerakentamisen ja kaupunkiympäristön toimialan kanssa jatkuu neljän hankkeen puitteissa aina vuoteen 2028 asti. Viides Fiksun kaupungin aihioista käynnistynyt hanke Circular Green Blocks loppui syksyllä 2023. 

Pilot Green tuo Malminkartanoon kokeiltavaksi vihreää infrastruktuuria ja vuoden 2024 alussa käynnistyvä GreenIn Cities -hanke edistää innovatiivisia suunnitteluratkaisuja ja ilmastonmuutoksen huomioivia viheralueiden toteutuksia kaupunkiuudistusalueille. Urban&Local -hankkeessa edistetään urbaaniin ruoantuotantoon liittyvää yhteistyötä ja kokeiluja tehdään esimerkiksi. Ylä-Malmin torilla. Ruokaan liittyvät palvelut ja tuotantoketjut kaupungeissa ovatkin keskeisiä asioita, kun kehitetään eläviä ja houkuttelevia kaupunkiympäristöjä. 

Syksyllä 2023 käynnistyneessä  KauKo – kaupunki kokeilualustana -hankkeessa kaupunginosat tarjoavat kokeilualustoja, joilla kehitetään hyvinvointia, terveyttä ja liikkumista edistäviä innovatiivisia ratkaisuja, jotka edistävät kaupunkilaisten hyvinvointia ja tukevat elävää rakennettua ympäristöä.

Fiksu kaupunki muutti lähiöt kokeilualustoiksi

Kolmivuotinen Fiksu kaupunki – Helsinki Innovation Districts -hanke toi innovaatiotoimintaa uusilta alueilta lähiöihin ja Pasilaan. Toiminta jatkuu nyt muissa hankkeissa.

Fiksun arjen ratkaisuja ja toimivaa kaupunkitilaa kehitettiin Fiksu kaupunki – Helsinki Innovation Districts (Fiksu kaupunki) -hankkeessa Pasilassa, Malmilla, Malminkartanossa ja Mellunkylässä. Kalasataman ja Jätkäsaaren kaltaisten uusien alueiden sijaan innovaatiotoimintaa tuotiin nyt lähiöissä sijaitseville kaupunkiuudistusalueille. Niiden tarpeet ja toimijaverkostot ovat erilaisia kuin uusien alueiden, mutta samat menetelmät tukevat innovaatiotoimintaa näilläkin alueilla. Teemat ja tekemisen painopisteet vain ovat erilaisia. 

Kokeiluohjelma tukee yhteistyötä

Fiksu kaupunki -hanke toteutti kolme kokeiluohjelmaa, jotka tukivat kaupungin, yritysten, asukkaiden ja muiden toimijoiden yhteistyötä eri teemoista käsin. Kokeilut ovat konkreettinen tapa käynnistää kaupunkitilan uudistuksia ja näyttää asukkaille, että kaupunki on kaupunginosassa läsnä. Yrityksille kokeilut tarjoavat ketterän tavan testata omia ratkaisujaan aidossa ympäristössä kaupunkilaboratorioissa.

Hanke toi kaupunkitilaan yli 20 fiksujen ratkaisujen kokeilua, joiden toteutuksesta ja toimivuudesta yritykset saivat käytännön kokemusta sekä palautetta niin asukkailta kuin kaupungin asiantuntijoiltakin. Kokeiluohjelmien rooli onkin tuoda yhteen yrityksiä, kaupungin asiantuntijoita, tutkijoita ja asukkaita. Tavoitteena on aina oppia ja oivaltaa yhdessä mahdollisimman paljon uusista ratkaisuista ja tehdä tämä avoimesti opittua jakaen.

”Kokeilut auttavat meitä kaupungilla kehittämään omia prosesseja”, sanoi Malmin projektijohtaja Kimmo Kuisma Helsingin kaupungilta Fiksu kaupunki -hankkeen päätöstilaisuudessa.

Valoa, vehreyttä, opastusta ja tilaa leikille

Kaupunkilaboratoriot esikaupungin naapurustoissa erosivat toisistaan niin infrastruktuuriltaan kuin tarpeiltaankin. Tämä huomioitiin ratkaisuissa, joita alueilla kokeilujen avulla kehitettiin. Malminkartanossa fokus oli kaupunkivihreässä ja tyhjissä tiloissa, Mellunkylässä puurakentamisessa ja oleiluun kannustavissa, lapsille ja nuorille suunnatuissa ratkaisuissa, Pasilassa opastuksessa ja Malmilla valaistuksessa ja ulkotilojen käytössä.

Toimintaa sidottiin entistä tiiviimmin kaupungin omaan kehitystyöhön, kuten katujen ja aukioiden uudistuksiin. Lisäksi Fiksu kaupunki -hanke kokeili ennakkoluulottomasti uusia menetelmiä ja katsoi tulevaisuuden kaupunkiin yhdessä yhteistyöverkoston kanssa.

Mellunkylään rakennetaan värikkäitä istumiseen ja hengailuun sopivia katoksia ja penkkejä.

Investoinneilla jatkoa kokeiluille

Kokeilujen opit ohjasivat kaupungin investointeja näyttämällä, millaiset ratkaisut toimisivat alueella. Kokeilujen myötä uudenlaisten ratkaisujen toteutettavuudesta  saatiin lisää tietoa ja kannattavuuden arviointi helpottui. Samalla toimivimpia ratkaisuja saatiin kehitettyä eteenpäin, kun kaupunki investoi niiden kehittämiseen. 

Esimerkiksi Ala-Malmin puistossa kokeiltu elämysvalaistus laajeni kokeilun jälkeen, kun Helsingin kaupunki tilasi uuden interaktiivisuutta hyödyntävän valaistuksen suunnitelman koko Malmitalon ulkotiloihin. 

Kaupunki investoi myös usealla alueella viihtyisyyttä parantaviin modulaarisiin ja vehreisiin, väliaikaisiin pop up -tiloihin, joita toteuttivat Raivio Bumannin Parkly ja Innogreenin viherseinäratkaisut. Pop-up toteutuksiin kehitettiin monenlaisia toiminnallisuuksia, joita kaupunkilaiset olivat toivoneet lähialueilleen ja sijoittelussa kuultiin paikallisia. Alueilla mietittiin myös, miten toiminta ulkotilassa voi tukea kaupungin palveluita, kuten kirjastoja ja nuorisotaloja. Investoinneilla kehitettiin myös uusia palvelumalleja yhteisöllisyyttä tukevalle kaupunkiviljelytoiminnalle.

Parkly on palkittu sittemmin 2024 Helsinki-Uusimaa Regional Council Business Awardsilla startup-kategoriassa.

Vierailut ja opit maailmalta 

Inspiraatiota työhön on hyvä kerätä paitsi läheltä myös toisista kaupungeista. Fiksu kaupunki -hanke haki oppeja ja vertailukohtia pohjoismaisten ja eurooppalaisten innovaatioalueiden toimintamalleista sekä alueilla toteutetuista ratkaisuista. Fiksu kaupunki -tiimi vieraili hankkeen aikana Oslon uusilla alueellisilla innovaatiokampuksilla, Berliinissä Tegelin lentokentän alueella ja  Kööpenhaminan uusilla alueilla Nordhavnissa, Jernbanebyenissä ja Ørestadissa sekä vanhemmassa Nørrebron kaupunginosassa. Oslon ja Berliinin reissuilta opit jaettiin myös blogiteksteinä muille kaupunkikehittäjille.

Ennakointityö ja uudet hankkeet alueilla

Osallistava ennakointi oli läpi hankkeen tärkeä työkalu yhteiskehittämiselle ja tiiviille sidosryhmäyhteistyölle. Syksyllä 2023 Uusi kaupunki -kollektiivin kanssa toteutettu ennakointiprosessi tuotti radikaalin optimistisia polkuja tulevaisuuteen sekä ideakimppuja ohjaamaan yhteistyötä kaupunkiuudistusalueilla tulevinakin vuosina.

Fiksu kaupunki -hankkeen teemoja edistämään ja työtä laajentamaan on käynnistynyt viisi uutta hanketta. Monet alkuvaiheen tulevaisuustyössä tunnistetuista kehitystarpeista toteutuvat näiden projektien myötä, joten Fiksu kaupunki -hankkeen työ jatkuu ainakin vuoteen 2028 asti. Yksi Fiksun kaupungin teemoista ponnistaneista hankkeista, kaksivuotinen kiertotaloutta ja jakamistaloutta kortteleissa edistänyt Circular Green Blocks, päättyi syksyllä 2023. 

”On hienoa, että yhteistyö alueverkostojen ja kaupungin toimialojen, yritysten ja kaupunkilaisten kanssa jatkuu Fiksu kaupunki – Helsinki Innovation Districts -hankkeen alueilla. Kaupunkiuudistus, yhteistyö ja innovaatiotoiminta tarjoavat raamit radikaalin optimististen tulevaisuuksien luomiselle”, sanoo kehityspäällikkö Kaisa Spilling Forum Virium Helsingiltä. 

Seuraavaksi kaupunkivihreää, liikkumista ja ruokaa

Seuraavat vuodet kaupunkiuudistusalueiden kaupunkilaboratorioissa keskitytään vehreän kaupungin kehittämiseen: Pilot Green -hanke tuo esimerkiksi Malminkartanoon rakentuvalle kokeilutontille vihreän infrastruktuurin kokeiluja ja vuoden 2024 alussa käynnistyvä GreenIn Cities edistää innovatiivisia suunnitteluratkaisuja ja ilmastonmuutoksen huomioivia viheralueiden toteutuksia Malmilla. 

Urbaani ruoka ja hyvinvointi ovat tärkeässä roolissa, kun kehitetään eläviä ja houkuttelevia kaupunkiympäristöjä. Urban&Local-hankkeessa yhteistyötä ja kokeiluja tehdään esimerkiksi Ylä-Malmin torilla, lähiruoan saatavuutta parantaen. 

Syksyllä 2023 käynnistyneessä KauKo – kaupunki kokeilualustana -hanke, jossa kaupunginosat toimivat kaupunkilaboratorioina hyvinvointia, terveyttä ja liikkumista edistäville ratkaisuille.

Parhaat opit Fiksua kaupunkia kehittämässä -julkaisusta 

Fiksu kaupunki -hankkeen innovaatiotoiminnassa on hyödynnetty monenlaisia kaupunkilaboratorioiden toimintaa tukevia menetelmiä ennakoinnista design sprintteihin ja nopeisiin kokeiluihin. Lähiöissä ja kaupunkiuudistusalueilla korostuu sosiaalisen innovaation keskeinen rooli. 

Parhaat käytetyt menetelmät esitellään esimerkkien kera Fiksua kaupunkia kehittämässä -julkaisussa. Julkaisu kokoaa tärkeimmät innovaatiotoiminnan menetelmät ja opit ja antaa konkreettisia esimerkkejä niiden hyödyntämiseen esikaupunkialueilla. 

Fiksu kaupunkikehitys ei ole vain uusien kaupunginosien ilo, vaan sitä tarvitaan kaikkialla Helsingissä. Tulevaisuuden kaupunkia rakennetaan alati kasvavalle kaupunkilaisten joukolle uudistaen vanhaa kaupunki-infrastruktuuria. Kokeileva kehittäminen, jossa asukkaat ovat mukana kehittämässä kaupunginosassaan parhaiten toimivia ratkaisuja ja yritykset pääsevät ketterästi tarjoamaan yllättäviäkin ehdotuksiaan, vastaa erinomaisesti tämän vuosikymmenen keskeisiin haasteisiin. Kokeilutoiminta on myös radikaalin optimistisen tulevaisuuden aktiivista tekemistä. Tällä työllä voimme vaikuttaa kaupunkiimme tulevinakin vuosina.

Paitsi lähiöalueisiin, Forum Virium Helsingin hankkeet keskittyvät jatkossakin myös kantakaupunkiin, kuten Pasilaan ja fiksun kaupunkikehittämisen mallialueisiin Kalasatamaan ja Jätkäsaareen. 

Ylin kuva: The Fluxin tekemästä videosta
Muut kuvat: Vesa Laitinen

Malmille syttyy lisää elämysvalaistusta

Nainen seisoo etulalalla puhelin kädessä ja taustalla syttyy vihreä valo.

Helsingin kaupunki kunnostaa lähivuosina Malmia ja muita kaupunkiuudistusalueita. Ennen varsinaisia muutostöitä, Malmilla on Forum Virium Helsingin ja Fiksu kaupunki -hankkeen myötä kokeiltu, miten kaupunkitilaa voisi elävöittää uusilla tavoilla. Valaistus, jonka väriä ja värilämpötilaa kaupunkilaiset voivat säätää, oli yksi kokeiltu teknologia. 

Ala-Malmin puistoon asennettiin kaupunkilaiskäyttöliittymä ja säädettävät valot loppuvuodesta 2022. Ensimmäistä kertaa asukkaat saivat muuttaa valaistuksen väriä ja värilämpötilaa ja näin vaikuttaa oman ympäristönsä viihtyisyyteen. Värien vaihtaminen onnistui älypuhelimella QR-koodin kautta puistossa.

“Vastaanotto on ollut hyvä ja kaupunkilaiset ovat muuttaneet valaistusta pitkin vuotta. Valojen väriä säädettiin jopa juhannuksena!” sanoo kokeilun tekninen asiantuntija Pyry Tamminen Forum Virium Helsingiltä.

Ohjattava valaistus laajenee Malmitalolle

Kokeilun piti kestää muutama kuukausi, mutta säädettävään valaistukseen oltiin niin tyytyväisiä, että se jäi käyttöön. Puiston vieressä sijaitsevalla Malmitalolla järjestetään vuosittain yli 400 tapahtumaa, mutta ulkotapahtumat painottuvat kesään. Kaupunkilaisia aktivoiva valaistus kutsuu kävijöitä puistoon myös talvella.

Helsingin kaupunki tilasi uuden interaktiivisuutta hyödyntävän valaistuksen suunnitelman Malmitalon ulkotiloihin. Tulevan remontin myötä ohjattavaa valaistusta asennetaan myös Malmitalon sisäpuolelle, jossa se palvelee ohjelmatuotantoa.

Kokeilusta tietoa ja toimivia ratkaisuja Helsingille

Fiksu kaupunki -hanke on viime vuosina etsinyt uusia ja toimivia ratkaisuja Helsinkiin kokeilujen ja monipuolisen yhteistyön kautta. 

“Fiksu kaupunki -hankkeen aikana on ollut mahdollista kokeilla uudenlaista valaistusta ja sen ohjaamisen tapaa. Ratkaisua kehitettiin yhdessä yrityksen ja kaupunkitekniikan asiantuntijoiden kanssa. Tärkeää on se, että tällä kokeilulla ollaan vastattu niin kulttuuritalon tarpeisiin ja luotu kaikkia ilahduttava ratkaisu, joka tuo väriä puistoon” projekti-insinööri Outi Rissanen Helsingin kaupungilta sanoo. 

Älykkään valaistuksen lisäksi Fiksu kaupunki -hanke on muun muassa tuonut Malmille väliaikaisia viherkeitaita, selvittänyt ja mitannut, miten malmilaiset käyttävät alueen toreja sekä osallistunut tulevien muutosten havainnollistamiseen kaupunkitilassa. 

Hanke on Malmilla keskittynyt erityisesti kaupunkitilan viihtyisyyttä ja turvallisuutta lisääviin innovaatioihin. Kehitystyötä on tehty paitsi Malmilla myös Malminkartanossa, Mellunkylässä ja Pasilassa.

Valaistuksen on toteuttanut C2 SmartLight Oy.

Kuva: Vesa Laitinen

Fiksun kaupungin päätöstilaisuus 1.12.   


Fiksu kaupunki -hankkeen päätöstilaisuus pidetään klo 9–12 Sofia Helsingin Lyhtysalissa.
Tervetuloa mukaan!

Fiksu kaupunki -hanke on tuonut kaupunkiuudistusalueille ja Pasilaan kokeiluja, uusia teknologioita ja innovaatiotoimintaa yhteistyössä yritysten ja kaupunkiyhteisön kanssa kolmen vuoden ajan. Nyt kokoonnumme hankkeen oppien äärelle, seikkailemaan kaupunginosiin ja näkemään, mitä olemme saaneet aikaan. Tule mukaan! 

Aloitamme aamun glögin ja herkullisen aamupalan äärellä. Yhdessä Uusi kaupunki -kollektiivin kanssa kohdistamme katseemme tulevaan kertomalla käynnissä olevasta ennakointityöstä ja tulevaisuuden kaupunkivisioista.

Paneelissa kuulemme, millaista yhteistyötä innovaatiotoiminta ja placemaking toivat kaupunkiuudistusalueille ja miten fiksua kaupunkia tehdään kaikille. Tauon jälkeen suuntaamme matkalle kaupunginosalaboratorioihin ympäri Lyhtysalia. 

Tervetuloa tapaamaan muita fiksun kaupungin ystäviä ja juhlistamaan yhteistyön tuloksia! 

Tervetuloa 
 Maija Bergström, projektipäällikkö, Forum Virium Helsinki  

Avauspuheenvuoro

Hanna Harris, Designjohtaja, Helsingin kaupunki

Katse tulevaisuuteen
Miia-Liina Tommila, Uusi kaupunki -kollektiivi

Paneeli: Yhteistyöllä ja kokeiluin rakentuvat kaupunginosat
Johanna Ylipulli, Aalto-yliopisto
Päivi Raivio, Parkly & RaivioBumann
Kimmo Kuisma, Helsingin kaupunki
Max Takala, Helsingin kaupunki
Moderaattori: Kaisa Spilling, Forum Virium Helsinki

Tauko

Matka kaupunginosalaboratorioihin
Tutustu alueiden kokeiluihin, tekijöihin ja tuloksiin

Loppusanat

Kuva: Lauri Rotko / Helsingin kaupunki

Terveisiä Berliinistä!

Berliinissä älykaupunki laajenee ja väliaikaiskäyttö näkyy etenkin vanhoilla lentokentillä. Templehof on jo käytössä ja Tegelin kentälle suunnitellaan innovaatiokeskittymää ja luontopohjaisten ratkaisujen  kaupunginosaa. Tiimimme kävi kesällä 2023 tutustumassa kehitykseen ja innovaatiotoimintaan.

Berliini on jo pitkään tunnettu älykaupunkina. Kävimme kesällä 2023 hakemassa sieltä oppeja.

Berliini on ollut jo pitkään yksi Euroopan tunnetuimmista älykaupungeista, josta erityisesti älyliikenteen ja startup-kentän kehitys ovat nousseet esiin. Vierailumme aikana opimme paljon ja saimme inspiraatiota myös Helsingin kehitykseen. Saimme jopa enemmän, kuin osasimme odottaakaan!

Berliinistä löytyi innostunutta tunnelmaa, valtava määrä osaamista ja tukea poikkeuksellisemmillekin projekteille. Kansalaisyhteiskunta on siellä aktiivinen ja edistää kiertotalousteemoja ja väliaikaiskäytön uusia malleja. 

Kiertotalouteen ja luontopohjaiseen suunnitteluun perustuvat asuinalueet näyttäytyivät matkalla vahvana tulevaisuuden trendinä. Berliinin resurssit näkyvät esimerkiksi aluekehittämisen ja innovaatiotoiminnan showroomeissa, joissa uusiin alueisiin ja projekteihin pääsi tutustumaan. Uusille alueille nousevat kaupunginosat toimivat kehitysalustoina. Minne nousisivat Helsingin “Schumacher-korttelit”, joissa sosiaalinen ja ekologinen lähestymistapa kohtaavat ja biodiversiteetti on huomioitu toteutuksessa? 

Lue koko blogiteksti Forum Virium Helsingin sivuilta!

Lisää tietoa

Terveiset Oslosta!

Keväällä 2023 vierailimme Oslossa tutustumassa paikalliseen innovaatiotoimintaan ja aluekehittämiseen eli esimerkiksi Oslon innovaatiokampuksiin, lähiökehittämiseen ja sosiaalisen innovaation malleihin.

Pohjoismaiset kaupungit, kuten Oslo, tarjoavat kiinnostavia oppeja ja kontakteja, joiden kanssa vaihtaa ajatuksia. Keväällä kaupungissa puhuttivat muun muassa innovaatiokampukset ja kestävyys.

Keräsimme vierailumme opit yhteen blogitekstiksi Forum Virium Helsingin sivuille. Käy lukemassa, mitä saimme selville alueellisesta innovaatiotoiminnasta, kaupunkiluonnon edistämisestä ja osallisuudesta sekä sosiaalisista innovaatioista lähiöissä!

Lisää tietoa

Lasten pop up -tilan avajaiset 12.6.

Paikka: Ostostie 4, Kontula
Aika: 12.6.2023 klo 15–17

Kontulan kirjaston edustalle ilmestyy lasten pop up -tila. Tervetuloa tutustumaan Fiksu kaupunki -kokeiluihin, jotka tuovat peliä ja leikkiä Mellunkylään! Tarjolla on mehua ja jäätelöä ja DJ soittaa lasten toivebiisejä.

Kesällä 2023 Fiksu kaupunki -hanke toteuttaa Kontulaan ja Mellunmäkeen pelejä ja ulkona olevia pop up -tiloja, joita on ideoitu ja suunniteltu paikallisten lasten ja nuorten kanssa. Kokeilut alkavat virallisesti avajaisilla Helsinki-päivänä 12.6. ja jatkuvat syksyyn saakka. Lue lisää kokeiluista täällä.

Leikkiä ja peliä kaupunkiin! – Mellunkylän kokeilut kesällä

kuva: Vesa Laitinen / Forum Virium Helsinki

Kesällä 2023 Fiksu kaupunki -hanke toteuttaa Kontulaan ja Mellunmäkeen pelejä ja ulkona olevia pop up -tiloja, joita on ideoitu ja suunniteltu paikallisten lasten ja nuorten kanssa. Kokeilut alkavat virallisesti Helsinki-päivänä 12.6. ja jatkuvat syksyyn saakka. Kokeilut ovat osa UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -kehittämistyötä. Työ edistää lapsen oikeuksien toteutumista kunnassa. 

FlyAR Augmented Reality Studio Oy: BALLZ – digitaalinen pallopeli

Lisätyn todellisuuden (AR) ratkaisuihin keskittynyt flyAR Augmented Reality Studio Oy tuottaa vuorovaikutteisen ja BALLZ!-pelin, jota pääsee pelaamaan Kontulan kirjaston edustalla Snapchat-sovelluksen kautta.

BALLZ-pelin pelaajat voivat leikkiä suurilla kolmiulotteisilla palloilla, jotka voivat törmäillä toisiinsa ja kaupunkitilaan. AR-sisältöön kuuluu myös yllätyksellisiä esteitä.

Kokeilulla selvitetään, kokevatko alueen nuoret kaupunkiin tuodun AR-sisällön mielenkiintoisena sekä millaista AR-sisältöä he haluavat nähdä. Toiminnallisen ja hauskan esimerkin avulla pyritään myös herättelemään nuorison mielikuvitusta ja kiinnostusta.

Pelaa näin:

1. Skannaa Snap-koodi Snapchat-sovelluksella ja klikkaa Lens auki.

2. Katso pyöreää muraalia BALLZ!-Lensillä noin 5 metrin päästä ja sen jälkeen katsele laitteella ympärillesi.
Snapchat tunnistaa ympäristön ja ankkuroi kolmiulotteisen BALLZ-pelin ympäristöön.

3. Koita saada mahdollisimman monta palloa maaliin! Palloja voi töniä painamalla ruutua, kun olet tarpeeksi lähellä niitä. Palloja voi myös “kuljettaa” kävelemällä pallon kanssa.

4. Varo esteitä, jotka tönivät palloa!

5. Pidä hauskaa ja haasta kaverisi voittamaan High Scoresi!

Creaamo: Haastepeli kaupunkiympäristössä 

Oppimis- ja koulutusratkaisuihin erikoistunut Creaamo suunnittelee tarinallisuutta hyödyntävän kaupunkiympäristöön sijoittuvan mobiiliipelin, jonka avulla 9–15-vuotiaita innostetaan käyttämään turvallisesti lähiympäristöä ja tutustumaan heille suunnattuihin palveluihin ja paikkoihin. Mobiilipelit toteutetaan Seppo.io-alustalla.

Kontulaan sijoittuva peli on suunnattu yläkouluikäisille ja Mellunmäen peli puolestaan alakoululaisille. Pienemmille suunnattua peliä on tarkoitus pelata yhdessä aikuisen kanssa. Pelit luodaan yhteistyössä alueen lasten kanssa osana kouluopetusta sekä yhteisötalo Me-talo Meltsin toimintaa.

Muista pitää sijainti päällä pelatessasi.

Random Kontula

Pelissä on haasteita ympäri Kontulaa. Kävele, pyöräile tai ota skuutti. Älä odota, että pelissä on mitään logiikkaa. Se voitaa, kellä on paras tuuri. Tai kuka on kaikista randomein.

Pelaa peliä osoitteessa: play.seppo.io
Syötä pin-koodi: 8C4846

Meltsin mysteeri

Yksi Mellunmäen metroista on lähtenyt karkuun, kääk!

Metro on jättänyt jälkeensä vain seuraavan viestin: ”Se on moro! Kyllästyin aikatauluihin ja lähdin etsimään uutta kotia. Älkää yrittäkö etsiä minua!!”

Lähde selvittämään, minne Meltsin metro on mysteerisesti kadonnut!

Pelaa peliä osoitteessa: play.seppo.io
Syötä pin-koodi: 8B594F

RaivioBumann: Lasten pop up -tila 

Mellunkylään on toivottu lapsille ja nuorille suunnattuja kivoja hengauspaikkoja, joissa voi järjestää pienimuotoisia tapahtumia, viettää aikaa tai vaikka syödä eväitä. Osallistavaan kaupunkimuotoiluun erikoistunut RaivioBumann toteuttaa pop up -tilat Parkly-kalusteilla. 

Pop upit tulevat Kontulaan kirjaston edustalle ja Mellunmäen aukiolle, johon tulee myös skeitattava moduuli. Tilat tarjoavat mahdollisuuden hengailuun, peliin ja leikkiin. Suunnittelussa on huomioitu paikallisten lasten toiveet ja ideat, joita on kerätty ideointi- ja kuvitustyöpajoissa.

Kiertotalouskierros Kalasatamassa

Tule tapaamaan meitä Sitran kiertotalousviikolla!

Aika: Torstai 1.6. klo 17.00–20.00
Sijainti: Kalasatama–Teurastamo
Kierroskartta ja ilmoittautuminen täällä.

Tervetuloa opastetulle kävelykierrokselle Kalasatamaan, joka on tunnettu älykkäistä kaupunkiratkaisuistaan.

Kävelykierros ohjaa sinut Redin ostoskeskukseen ostoksille kiertotalouskeskittymään, jossa voit nauttia hävikkiruoasta tai ostaa esimerkiksi vintage-aarteita kotiinvietäväksi. Roosa

Tule tapaamaan Fiksu kaupunki – Helsinki Innovation Districts kartan viimeisellä pisteellä Teurastamolla. Pistäydy teltallemme ja pääset tutustumaan Helsingin kaupunkikehityksen innovaatiotoimintaan ja uusimpiin kokeiluihin, keskustelemaan jakamistalouden palveluista ja visioimaan syötävän kaupungin kehittymistä.

Kierroksen jälkeen voit nauttia Teurastamon tunnelmasta ja tutustua paikallisten ravintoloiden tarjontaan.

Kiertotalouskierros on osa World Circular Economy Forum 2023 -tapahtumaviikkoa. Kierroksen järjestää Helsinki-Uusimaa Kiertotalouslaakso.

Fiksun kaupungin työkalut koottiin yhteen

Fiksu kaupunki – Helsinki Innovation Districts -hankkeessa fiksumpaa kaupunkia ja uusia ratkaisuja kokeillaan ja kehitetään yhdessä kaupungin toimialojen, yritysten ja asukkaiden kanssa. Hankkeen kokeiluohjelmat tarjoavat yrityksille matalan kynnyksen mahdollisuuden testata uusia palveluita ja teknologioita aidossa kaupunkiympäristössä.

Innovaatiotoimintaa on Helsingissä tehty rakenteilla olevilla alueilla kuten Kalasatamassa ja nyt Pasilassa. Fiksu kaupunki -hankkeen erityishuomion kohteina ovat kuitenkin kaupunkiuudistusalueet Malmi, Malminkartano-Kannelmäki ja Mellunkylä, joiden kehittämiseen Helsingin kaupunki aikoo satsata tulevina vuosina.

Kaupunkiuudistuksen taustalla on Helsingin tavoite olla kaupunki, jossa asuinalueet eivät eriydy ja kaikkialla voi elää turvallista ja viihtyisää elämää positiivisesti omaleimaisissa kaupunginosissa. Kaupunkiuudistus on työkalu, jolla Helsinki toteuttaa tätä strategista tavoitetta ja mahdollistaa kaupunginosien tasavertaisuuden ja hyvinvoinnin. Kaupunkiuudistuksen aikajänne ulottuu aina vuoteen 2035 saakka, mutta kaupunkiympäristön parantamista tehdään pienin askelin ja kokeillen, myös nopealla aikataululla. 

Fiksua kaupunkia kehittämässä -kooste tarjoaa kattauksen menetelmistä ja työkaluista. Sisältö on suunnattu kaupungin kehittäjille sekä kaupunkikehittämisestä ja innovaatiotoiminnasta kiinnostuneille ja mukana on käytännön esimerkkejä, miten erilaisia työkaluja, metodeja tai malleja on hyödynnetty Fiksu Kaupunki -hankkeessa. Esimerkit kertovat, millaisia menetelmiä on hyödynnetty muun muassa yhteiskehittämiseen ja osallisuuteen ja miten menetelmät ovat tukeneet kaupunginosien kehittämistä. 

Kun kokeilet kaupunkikehittämisen keinoja, jaa meille parhaat kokemuksesi joko Twitterissä @fiksukaupunki tai sähköpostilla osoitteeseen info@fiksukaupunki.fi!

Hankkeen tuottamat raportit, julkaisut ja verkkosivut tarjoavat lisää tietoa, kun haluat perehtyä työhön ja menetelmiin koostetta syvällisemmin.