Uutiset

Tarkastelussa tyhjät liiketilat

Fiksu kaupunki -hankkeessa tarkasteltiin tyhjien liiketilojen haastetta Malminkartanossa syksyllä 2022. Malminkartanon tyhjät liiketilat -raportti pureutuu aiheeseen ja esittelee yhdessä asukkaiden, yritysten ja eri alan asiantuntijoiden kanssa konseptoituja ideoita saada liiketilat taas käyttöön.

1980-luvulla rakennettu Malminkartano on vehreä ja viihtyisä asuinalue, joka muodostaa yhdessä Kannelmäen kanssa yhden Helsingin kaupunkiuudistusalueista. Se sijaitsee junaradan varressa, vain 15 minuutin junamatkan päässä Helsingin keskustasta. 

Malminkartanossa kaupunkiuudistus tähtää alueen pitkäjänteiseen kehittämiseen muun muassa täydennysrakentamisen ja palveluiden kehittämisen kautta. Uudistukseen kuuluu myös kaupunkiympäristön kohentamista esimerkiksi asemanseudulla ja muilla julkisilla paikoilla.

Fiksu kaupunki -hankkeessa alueen tyhjät tilat tunnistettiin haasteeksi, johon haluttiin löytää ratkaisuja niin kaupungin kuin alueen asukkaiden puolelta asuinalueen viihtyvyyden, turvallisuuden ja vetovoimaisuuden parantamiseksi.

Yhteisiä visioita ja konsepteja tyhjille liiketiloille

Syksyllä 2022 tyhjistä tiloista tehtiin selvitys- ja konseptointityö yhteistyössä Hella Hernbergin (Urban Dream Management) kanssa. Tavoitteena oli kartoittaa Malminkartanon juna-aseman läheisyydessä olevia tyhjiä liiketiloja ja selvittään, kuka ne omistaa, millaista toimintaa niissä on ollut ja miksi tilat ovat jääneet tyhjilleen. Työ käynnistyi työpajalla kaupungin asiantuntijoiden kanssa.

Selvitystyön pohjalta järjestettiin konseptointityöpaja, jossa kehitettiin yhteisiä visioita ja kokeiluja tilojen aktivoimiseen ja Malminkartanon kehittämiseen sekä ideoitiin toimintamallia, jonka avulla tyhjät tilat saataisiin aktiiviseen käyttöön.

Fiksu kaupunki -tiimi, Helsingin kaupunki ja muut Malminkartanossa toimivat tahot tarkastelevat julkaisun pohjalta mahdollisuuksia toteuttaa tyhjiin tiloihin liittyviä kokeiluja keväällä 2023.