Uutiset

Kaupunkilaiset pääsevät värittämään valolla Ala-Malmin puistoa

Malmilla kokeillaan älyvalaistusta, jonka väriä pääsee vaihtamaan älypuhelimella.

Ala-Malmin puisto, valaistuskokeilu. Kuva: Vesa Laitinen

Kaupunkilaiset pääsevät marraskuun lopusta alkaen vaikuttamaan valaistukseen Ala-Malmin puistossa, Malmitalon kupeessa. Alueella testataan käyttöliittymää, jollaista ei ole kokeiltu Suomessa koskaan aiemmin. Sen ansiosta kuka tahansa pääsee muuttamaan puiston valojen väriä älypuhelimellaan.

Leikkisällä älyvalaistuksella houkutellaan Ala-Malmin puistoon kävijöitä ja lisätään alueen viihtyisyyttä. Värikkäät valot voisivat tulevaisuudessa elävöittää puiston ja Malmitalon tapahtumia. Ne voisivat myös pidentää tapahtumakautta kesästä syksyyn ja jopa talveen. Käytännön kokeilulla selviää, miten kaupunkilaiset ottavat vastaan mahdollisuuden säätää itse julkisen ulkotilan valaistusta. Lisäksi kerätään ideoita, missä älyvalaistusta voitaisiin jatkossa hyödyntää.

“Valaistus on ollut staattinen osa kaupunkiympäristöä, eli valoa joko on tai ei ole. Sama on pätenyt myös valaistussuunnittelijoiden valaisemiin kohteisiin. Nyt kaupunkilaisille tarjotaan mahdollisuus vaikuttaa ympäristöönsä”, sanoo kokeilun toteuttavan C2 SmartLight Oy:n toimitusjohtaja Jorma Tuuna-Väiskä.

C2 SmartLight Oy vastaa muun muassa Helsingin kaupungin ulkovalaistuksen ohjausratkaisusta. Kokeilu puolestaan on osa Fiksu valo, viisas katu -kokeiluohjelmaa, jossa on aiemminkin etsitty innovatiivisia valaistus- ja sensoriratkaisuja Helsinkiin. Ohjelmassa on testattu aurinkovoimalla toimivaa ulkovalaistusta sekä katujen liukkautta arvioivia sensoreita Malminkartanossa.

Tuuna-Väiskä uskoo, että Ala-Malmin puistossa toteutettava kokeilu antaa tietoa, millaisista valon väreistä kaupunkilaiset pitävät ja miten he käyttävät itse ohjattavaa valaistusta.

“Mielenkiinnolla seuraamme ja otamme oppia siitä, miten kokeilu otetaan vastaan ja onko tällaiselle käyttötavalle tarvetta”, Tuuna-Väiskä sanoo.

Kokeiluohjelma on osa Fiksu kaupunki -hanketta. Hanke tuo innovaatiotoimintaa ja älykästä kaupunkikehitystä kaupunkiuudistusalueille Malmille, Mellunkylään ja Malminkartano-Kannelmäkeen sekä lisäksi Pasilaan. Hankkeen toteuttavat yhteistyössä Forum Virium Helsinki ja Helsingin kaupunki. Aiemmin hankkeessa on kokeiltu muun muassa kaupunkitilojen käyttöä monipuolistavia ja viihtyisyyttä lisääviä viherkeitaita yhdessä Innogreenin ja Parklyn kanssa.

C2 SmartLight Oy lyhyesti

C2 SmartLight Oy on suomalainen teknologiayritys, jonka missiona on tehdä jokaisesta ympäristöstä älykkäämpi kriittisen infrastruktuurin sähkön ohjaukseen perustuvan teknologian avulla. Heidän alaansa ovat tarpeenmukaisen valaistuksen ratkaisut, joista nauttii jo kaksi kolmasosaa suomalaisista. Haastavissakin olosuhteissa valaistaan sekä pieniä pihoja että kokonaisia kyliä ja kaupunkeja, liikuntapaikkoja, satamia, puistoja, teollisuusalueita, halleja ja ratapihoja.

Lisätietoja:

Kaisa Spilling
Kehityspäällikkö
Fiksu kaupunki -hanke, Forum Virium Helsinki
kaisa.spillling@forumvirium.fi
+358 40 744 8831

C2 Jorma Tuuna-Väiskä
Toimitusjohtaja
C2 SmartLight Oy
jorma.tuuna-vaiska@c2smartlight.com
040 565 3353