Tapahtumat

Helsinki Design Week: Pelipäivä lasten pop-upissa

Parhaita kesäpaikkoja ja pelejä on suunniteltu Mellunkylässä lasten ja nuorten kanssa. Tule tutustumaan pop-up-tilaan ja peleihin Kontulaan la 16.9. klo 12–15. Ohjelmassa hengailua, jäätelöä ja hauskoja pelejä!

Kesän Fiksu kaupunki -kokeiluissa on toteutettu RaivioBumannin & Parklyn kanssa kaksi lasten ja nuorten pop-up-tilaa, joissa voi pelata ja hengailla. Tilat löytyvät Mellunmäen aukiolta ja Kontulan kirjaston edustalta.

Kontulassa pääset myös tutustumaan Creaamon kaupunkiympäristöön sijoittuvaan haastepeliin, jossa lapsia innostetaan tutustumaan lähiympäristöönsä sekä heille suunnattuihin palveluihin. Pelin tehtävät on suunniteltu alueen 9–12-vuotiaiden kanssa.

Lisättyä todellisuutta (AR) voi kokeilla FlyAR:n BALLZ!-pallopelissä, jota pääsee pelaamaan Snapchatin kautta Kontulan kirjaston edustalla.

Lisäksi tapahtumassa pääsee osallistumaan yhteisöllisen maalauksen tekemiseen.

Kaupunkitilan kokeiluilla kerätään alueilta käyttäjälähtöistä tietoa julkisten tilojen suunnittelun tueksi. Kokeilut toteutetaan paikallisten asukkaiden ja toimijoiden kanssa.

Tapahtuma on osa Pohjoismaiden suurinta muotoilufestivaalia Helsinki Design Weekiä, joka järjestetään 8.–17.9.2023.

La 16.09.2023 klo 12–15
Ostostie 4, 00940, Helsinki