Oivalluksia puurakentamisesta: opit design sprinteistä
Helsingissä haluttaisiin käyttää puuta entistä enemmän rakennusmateriaalina. Kolmen työpajan sarjassa ideoitiin, miten tämä olisi mahdollista. Työn tulokset ovat nyt koottu julkaisuun.
Puurakentaminen on Helsingissä ajankohtainen aihe, koska sen avulla kaupunki voisi vähentää rakentamisesta syntyviä päästöjä. Kun arkipäivämme hiilijalanjäljestä merkittävä osa johtuu asumisesta ja suurin osa asuntojen hiilidioksidipäästöistä aiheutuu rakennusvaiheessa, materiaalivalinnoilla voidaan vaikuttaa päästöihin merkittävästi.
Eniten kohtuuhintaisen täydennysrakentamisen mahdollisuuksia löytyy Helsingissä kantakaupungin ulkopuolelta jo olemassa olevilta asuinalueilta, esimerkiksi Mellunkylästä. Siellä järjestettiin Hiilineutraalia Mellunkylää puurakentamisella -design sprintit, joiden teemana olivat päästöjen vähentäminen ja kohtuuhintaisten, hiilineutraalien asuntojen rakentaminen. Osallistujiksi kutsuttiin monipuolinen joukko asiantuntijoita.
Sprinteissä syntyi ehdotuksia puukerrostalojen sijoittelusta, lähiluonnon olemassaolon turvaamisesta ja moduulikirjastosta, joka sisältäisi valmiita suunnitelmia sekä yksittäisiä tyyppikerrostaloja, umpikortteleita että erilaisia pienempiä moduuleja kuten hissikuiluja varten. Lisäksi design sprinteissä todettiin, että puurakentamista pitää tehdä riittävän suurissa hankkeissa, jotta hinnat pysyvät kohtuullisina.
Tämä koonti on yhteenveto puurakentamisen design sprinteistä ja niissä syntyneistä kestävän asumisen ideoista. Tutustu kokonaisuuteen ja inspiroidu!
Design sprintit toteutettiin osana Fiksu kaupunki -hanketta vuosina 2021–2022.